Sorvalin hautausmaa-alueen vaiheita
Venäjän senaatti kielsi kirkkojen alle hautaamisen vuonna 1772. Viipurin
seurakuntien oli etsittävä hautausmaa-alueita. Monrepoon kartanon
maille (Sorvali oli periaatteessa vielä Viipurin linnan omistuksessa latokartanona) Sorvalin saareen päätettiin perustaa hautausmaita noin
vuonna 1799. Lokakuussa 1801 siellä suoritettiin hautausmaa-alueiden
lohkominen. Alue jaettiin eri kieli- ja uskontojen kesken. Ortodoksinen
alue oli suurin ja eteläisimpänä. Luterilaisia seurakuntia oli neljä.
Ne sijoittuivat ortodoksiselta alueelta pohjoiseen päin seuraavassa järjestyksessä: Ruotsalainen seurakunta, suomalaiset Maalaisseurakunta ja Tuomiokirkkoseurakunta ja pohjoisimpana kukkulalla Saksalais-ruotsalainen seurakunta.
Maantien varressa hautausmaa-alueiden keskellä sijaitsi jossain vaiheessa pieni juutalainen hautausmaa. Sen kohdalle oli rakennettu taloja jo ennen sotia. Kunnostuksen yhteydessä löytyi hepreankielinen hautakivi. Muslimeilla
tataareilla oli ollut hautoja Saunalahden rannassa. Juutalaisia tai muslimeja hautausmaita ei ole merkitty karttoihin.
1800-luvun puolessa välissä hautausmaa aluetta laajennettiin.
Kokoontumistupa rakennettiin ortodoksisen alueen portille vuonna 1834
ja lääninlääkärin edellyttämä ruumiinavaushuone 1853. Puinen Neitsyt
Marian kuoleman muiston kirkko rakennettiin Ortodoksisen alueen keskelle vuonna 1888. Sorvalin hautausmaalla ei ollut missään vaiheessa luterilaista siunauskappelia.
Tuomioseurakunnan Hautausmaan hoito oli 1920-luvulle saakka yksityisten vastuulla kunnes tuomiokirkkoseurakunnan hautausmaan raivaustöiden jälkeen palkattiin pysyvä hoitaja. Muiden hautausmaiden hoidon vaiheista ei ole tietoa. Hautausmaan lähellä toimi kiviveistämö.
Viipurin väkiluku kasvoi voimakkaasti 1900-luvun alussa. Suomalaisten osuus kaupungissa kasvoi kun kaupunkiin liitettiin alueita maalaiskunnasta. Sorvalin hautausmaan suomalaisia alueita laajennettiin rantaan päin asemakaava-arkkitehti Otto I. Meurmannin suunnitelmien mukaan vuonna 1924. Laajennusalueet olivat vielä lähes käyttämättä Jatkosodan lopussa.
Välirauhan aikana hautausmaalta vietiin metalliset hautaristit, muistolaatat ja aidat romuraudaksi. Hautoja kaivettiin korujen toivossa. Hävitys koski yhtäläisesti kaikkia alueita. Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan hautaluetteloiden mukaan viimeinen hautaus Sorvalin hautausmaalle tapahtui sunnuntaina 11.06.1944.
Sotien jälkeen Sorvalin hautausmaat hylättiin. Viipurin uudet asukkaat tuotiin
Neuvostoliiton eteläosista. Suomalainen historia pyrittiin unohtamaan.
Pikkuhiljaa patsaita ja muistomerkkejä hävisi pihoille koristeiksi.
Hautausmaan muuria ja hautakiviä käytettiin siltojen ja rakennusten
perustuksissa. 1980-luvulla hautakiviä kerättiin nosturilla. Hautakiviä sahattiin
puoliksi ja vietiin uudelleenkäyttöön Moskovan ja Tallinnan hautausmaille,
kertoi viipurilainen kivenveistäjä kunnostuksen aikaan.
1960-luvulla rakennettiin Sorvalista länteen uusi silta. Maantie oikaistiin ortodoksisen alueen yli 1970-luvulla. Samalla tietä levennettiin jolloin reunamuuria ja hautakiviä puskettiin hautausmaille röykkiöiksi maantien penkan tieltä. Hautausmaa-alue on siis tuhoutunut laajemmin kuin tien leveydeltä. Samalla hävisi portteja ja pääkäytäviä.
Hautausmaan kasvillisuus villiintyi. Vuoden 2007 kunnostuksen alussa
maantieltä saattoi havaita vain pohjoispäädyn muuria. Vanhoissa
valokuvissa maantieltä näkyy taivas hautausmaan harvan puuston läpi
kesälläkin.
Sorvalin hautausmaat ja maisema
Karttoja satelliittikuvan päällä
Vanhoja karttoja
Kuvia Sorvalista ja suunnittelukokouksesta keväältä 2007
ennen kunnostustalkoita
Viipurin kaupungin sivuilla:
Seppo Tikan muistelmia Sorvalin hautausmaasta 1930-luvulla.
Sorvalin seurakunnat, kirkko ja hautausmaat
Pieni läpileikkaus Viipurin hautausmaista
